Pitsiunelmia ja niittikoristeita.

Kaikkien on pakko vetää toisinaan sanojaan takas. Niin munkin nyt.
Viime yönä mä kirjotin runoja.
Viimein. Taas.
Nyt haluun kääriytyy takas sänkyy ja nauttii täst sunnuntaista.


Lupaa, ettet hylkää mua nyt.
Lupaa,
ettet hylkää,
vaikka oot jo hylännyt.
Lupaa,
ettet riko,
enää yhtään lupausta.
Lupaa,
ettet katoa,
mun mielikuvista.


Kaivelin hiusteni latvoja,
kuin aarteen löytänyt.
Etsin maailman aarteita,
kuin maansa hylännyt.
Ei ollut totta liioin unelmat,
tai iltasadutkaan.
Mut kukapa täällä luottais,
murhaajan hoiviinkaan,
elämäparkaansa riutunutta
maansa myynyttä,
alistunutta.