Naamio.

Mun ihoni alla,

äänet kuiskii salaisuuksia.

Niin lujaa,

että mun naamiokin,

alkaa murentua.

Se varisee,

ja äänet hiljenee,

karkaa pois.

Huomenna aamulla mä palaan Helsingin Punavuoreen,

vallotan noi huudit ja teen mallikansion.

Sit mä en tiedä mitä mä sen jälkeen elämälläni teen.

Mut tarviiks sil aina tehdä ees mitään?

Syvällistä paskaa.

Mut ainahan mä oon syvällä.

Milloin päässä, milloin sateessa.

Jep, en mäkään tajua.

Mä kaipaan liikettä ja vauhdin tuntuu.

Miks mä en osaa vaikuttaa kiinnostavalta, ihanalta ja fiksulta kun puhun pojan kanssa, josta pidän.

Vaikutan vaan roikkuvalta, lapselliselta ja pinnalliselta.

Asdfghjkl. 

Sä oot niinku suomen kesä: kylmä, lyhyt ja harmaa.

Ei kuvanlaadulla väliä ku on maailman paras isoveli♥
Jolla on muuten viimeinkin vuoden palveluksen jälkeen TJ 11.

"Onhan ne vauvat ihan kivoja mut 

jotenki tylsiä ku ne on niin tyhmiä."

- Kotkaystäväni Emilia.

Käytiin katsomassa tosiaan tossa Parolassa tota isoveljee :) Että se on ihana♥
Oli toi lapsuudenkaveri kotkastaki käymässä.
En meinaa uskoo et ollaan tunnettu jo melkein 10 vuotta....

Jotain tän elämän arvaamattomuudesta kertoo se,

et kun mä meen katsomaan mun serkkujeni bändin keikkaa,

löydänki itteni lavalta laulamasta.

Mä en odottanu, et ihmiset ois menny siitä mun laulamisesta niin sekasin.
Ehkä mä sittenkin osaan laulaa.
Tai sit ne ihmiset oli niin kännissä. Se meinaan selittäis miks naiset tulee strippaa eturiviin kun MINÄ laulan.

Nyt me aletaan reenaamaan lisää biisejä (jotain tanssihittejä akustisina), ja mun pitää keksii joku nimi tälle uudelle kokoonpanolle.

Mä en osannu ollenkaa aavistaa tätä, mut se tekeeki täst niin hyvän jutun.

Mä oon ollu yhtä hymyy sen keikan jälkeen.

Täst tulee viel jotain. 

Mä tiedän sen.

Midsommar.

Hyvää juhannusta!

Masentavaa kelata et kesä on puoles (eikä kelit oo ees viel tarpeeks lämpimii mun makuu).

Haluun rakkautta (TAHDON!).

Päätin et isken tänää itelleni jonku (kaikki mun kriteerit täyttävän) uroksen.

Kai niitä ny yks mahtuu sellasii isoihi hippaloihi?

EIKÖ?

Oh lord, huomenna mua tulee piristää mun kotkatoveri wippadii.

Nauttikaa jussist, mut älkää liikaa!

Elämä on,

mut ei kuitenkaan.

Se vaeltaa,

ja pakottaa mut muuttumaan.

Elämä on,

se turruttaa.

Antaa tietoa,

pakottaa oppimaan,

itsestään,

aina lisää.

Elämä ja tää kesä.

Nyt just,

käsikkäin.

Luontokuvaajat.

Kävin maanantaina picnikillä ystäväni kanssa jonka ÄO huitelee aasin lukemissa.

Aivan, kyseessä oli Karo ♥

Meil oli aivan ihanat eväät (mm. mansikoita, vadelmia, kermavaahtoa ja kinuskia).

Istuttiin rapolanharjun parhaalla paikalla toisten tiellä keskellä luontopolkua.

Mut me oltiin siinä ensin :)

Ohikulkeva porukka katso kateellisena meidän eväitä.

Tän picnikin jälkee kävästii Sääksmäen sillan alla vähän kuvailemassa.

Loistava päivä!

Heinät taipuu tuulen tahdon alla.

Niin vahvaa tahtoa,

sä et ole koskaan ennen tavannut,

koska sun mukavuusalue,

käsittää peiton ja pehmoisen patjasi,

huoneesi lattialla.

Mut nyt sä katsot hypnotisoituna,

kuinka ruoho kuiskii,

ja heinät taipuu,

kun tuuli eksyy niiden väliin.

Ja sä toivot,

että voisit itsekin,

olla yhtä vapaasti,

kuin nuo heinät maassa,

alasti.

Ihana kesätukkani :>

Pyysin saada kuivat pois mut en tienny et puolet mun hiuksista oli kuivaa.

Shokki. Mut noi raidat on jees.



Kii pidän, unelmat siipinä selässä. Perässä tulee oppitunti vikas erässä.

Tossa noi ekat rannekorut. Nyt niit on jo aivan liikaa.

Mun juhannus:

Perjantaina serkkupoikien keikalle ja sit sen jälkee illal niiden kans yhtii randompirskeisiin.

Lauantain happyface koska lapsuuden Kotkakaveri tulee ekaa kertaa katsastaa koskin huudit.

Oivoi, elämä kateissa.

Mut mä hymyilen sitkeesti.

Ehkä tää hymy tästä tarttuu oikeesti.

Sateenropinaa,

vasten mun ikkunaa.

Ja mun mieli painuu,

takaisin mietteisiin.

Kuviin sinisiin,

talvi-illoista.

Mansikkahilloista,

ja mummon letuista.

Viime kesästä,

koetuista,

ajoista.

Sateenropinaa,

vasten mun ikkunaa.

Ja mä muistan sut.

Mä muistan sut taas.