Hymyjä ja palaneita korvapuusteja.

Hymy joka ei ylety korviin.
Silmät kiiltää mut sekin johtuu kyyneleistä.
Ole onnellinen pikkuenkeli.
Nauti tästä hetkestä.
Koska et koskaan tiedä,
koska putoat taas.
Nauti tästä päivästä,
koska et koskaan tiedä,
koska näet viimeisesi.

Mun pää huutaa antakaa mun olla ja mun sydän huutaa ottakaa mut syliin.

Harjoittelin terveystiedon ylioppilaskokeeseen tutkimuksen tekemistä aiheenani perjantaina leipominen ja sen vaikutus mielenterveyteen hypoteesinani "Vaikkei tämä ole koskaan aikaisemminkaan kyseisenä päivänä onnistunut, niin tänään tämä sitten onnistuu ja olen leipomisen jälkeen ylpeä ja onnellinen". Tutkimustulos oli yllättävä. Pullien leipominen ei jumalauta veiköön onnistu perjantaisin ja kyseisen toiminnan vaikutus mielenterveyteeni oli hälyyttävän negatiivinen.
Puolet 5 dl taikinan otoksestani eivät saaneet väriä lainkaan ja kun ne lopulta saivat - olivat ne silti sisältä kovin raakoja. Toinen puoli otoksesta taas paloi mustaksi. Lisäksi tutkimusympäristö kuuman uunin, helteisen sään ja sotkuisen kokin johdosta alkoi muistuttaa kovin trooppisen kuumaa jätelavaa.
Vittu sit, en leivo enää ikinä (perjantaisin).

Tallinnaa.

That was Tallinn, baby & hangover alá Siiri.

"Nosta katse taivaaseen, sieltä leijun hiljalleen."

Asenneremontin ansiosta osaan nauttia jo enemmän. Kaikki onkin kiinni siitä, miten itse asennoidun aamuisin. Jos haluan nauttia elämästä, mun täytyy nauttia pienistä asioista. Olla onnellinen siitä, että mulla on kaikki tää nyt, eikä pakosti enää huomenna. Jos en nauti tästä tänään, kaikki on ollut turhaa.

En vieläkään tiedä mitä teen juhannuksena. Oon kyllä vähän extempore, joten voi olla että huomenna repäsen ja lähden jonnekin mutta jos en - luultavasti tyhjennän juomavarastoja ja nollaan akkuja kotona.

Ens viikolle onkin sit luvassa kaikkee kivaa.... tähän päälle tyttömäinen ihihihihiii ja punastumiset päälle :----)

Hyvää Juhannusta kaikille tasapuolisesti! Muistakaa nesteytys ja nauttikaa makkarasta.

En tajunnu vaan lakkaavani tuntemasta ja kuulemasta avunhuutooni.

1. Eka työpäivä. Tyly ja vakava. Perusilme ja kaikkee sellasta.
2. Toinen työpäivä. Koomaa.
3. Työnkuvaan kuuluu myös palapelien kokoaminen vanhusten kanssa ja lehtien lukemista.
4. Öinen roadtrip ja kaunis auringonlasku.
5. Kesäsirppa.
6. Maailman "paras" kuski ja hienoin ratti.

Kymppilinja osaa pukee sanoiks just nyt kaiken sen mitä en pysty ite sanomaan. Vanhoja hittejä, muistoja. Muistot on jees. Ne saa olon hetkeks paremmaks kun ei tarvi elää tässä hetkessä. Vaikka kaikkihan on hyvin. Ainoo ongelma tässä on minä. En osaa nauttia elämästä. Aina on jotain, johon en oo tyytyväinen. Aina on jotain, joka on vielä pielessä. Tai jos ei ole, kaikki on liian hyvin.

Must tuntuu et huudan apua mut en osaa ees ite kuulla sitä. En osaa syödä vieläkään tarpeeks. Mun keho ei jaksa tätä, toisinku mun pää. Voisko ne jotenkin erottaa toisistaan. Jos elämä ei potki päähän se on päätöntä. On se muutenkin. Ainakin mulla.

"Multa osittain, mut miksihän jäi onneton raunio sisältä päin?
Onnistumisia seuraa epäonni, se on ku aikapommis.
Tik-tik-tik-tikittävä aika ku epäonni lyö, kumma et on tullu tänne asti selvittyä.---

Onnea kaikille Siireille ♥ Nimipäivä - pakko ottaa (lettuja).

Välillä mun maailma on sulta kiinni. Pidätkö musta silti?

Kesäloma lähti niin vauhdikkaasti käyntiin että mä vähän niinkun putosin kyydistä, no okei en oikeesti.
Nyt on ajokortin lisäks oma kaara, pikkuinen punainen Nissan Micra. Ihan kelpo peli, ja baanatkin on otettu jo kunnialla haltuun. Neljäsataa kilometriä takana ja monet kerrat olen jo sammuttanut sen liikennevaloihin. Kytkin on vaikee. Tänää osoitin rakkauttani pesemällä sitä kaks tuntia. Ei se ollutkaan niin ruskee, vaan ihan hiton likainen. Nyt voin käyttää nokkapeltiä peilinä. Jee.

En oo enää niin yksin, tulevaisuus näyttää hyvältä, paremmalta. Tai sitten ei. Vaikeeta arvioida kuinka vaikeesti tavoiteltavan olen nyt saanut kiikareihin. Luultaasti liian iso suupala haukattavaks (kuten aina), mutta antaa olla. Kattoo nyt.
 Lisäks oon aloittanut työt tuetulla palveluasumisosastolla tossa terveyskeskuksessa.
Kaiken tän keskellä voin vaan todeta, kaikki pitäis olla hyvin, siis miks mä en oo vieläkään onnellinen?
Hei hei mutsi, miks mä en osaa nauttia tästä?

Mun todellakin pitäis osata arvostaa tätä kun kaikki menee taas niin sulavasti, mut sen sijaan mä oon vaan ahdistunut, ärtynyt ja kiukuttelen koko ajan pienistä asioista. Life's good, but I'm not happy.

Radiosta kaupunkilapsia, kesäfiilis.

"Kuori niin pirun kova, mut sisin häpee vaan vikojaan."

Tiivistää tän kaiken.

Flowers and smiles.

Tallinna oli mahtava, mahtavempi, upee, loistava, unohtumaton, paljon paljon nesteytystä (martini on paskaa), hataria mielikuvia siitä mitä EHKÄ tuli tehtyä, liian nopeasti tuplapukkia, liian vähän unta, pikkuisen shoppailua. Kiitos reissusta ihanin Lotta ja hupaisat rontit tui tui tui.
Kotiin sain raahattua paljon nestemäisiä tuliaisia, joilla tietysti pidetään huolta tasaisesta nesteytyksestä näillä helteellä. Mut ei silloin kun ajotaan autoa, sillä baanat on nyt auki. Ajolupa kolahti sitten kuitenkin nippanappa.
Auto pitäis elokuvakäsikirjoituksen mukaan tulla loppuviikosta alle, mutta toteutus onkin toinen juttu.

Ensi maanantaina neljä viikkoa töitä palvelukodissa sitten alkaa suunnitelmien mukaan yo-kokeisiin ja tulevaisuuteen pänttäys, ellei baarien kutsuvat terassit saa mua houkuteltua kokonaan pois kultaiselta keskitieltäni. Ei paineit, nyt kiidetään sillä tää on levikset repivä kesä kakstuhatta fakin kolmetoista.

Tämä ja ensi viikon viikonloppu pitää sisällään myös pari keikkaa, it's sing sing sing baby. En suosittele että tuutte katsomaan, en oo yhtään varma kuinka paljon aion pumpata itseeni kurkun kautta tuota kultaista vaahtoa ja kuitupitoista nesteytysjuomaa ennen kuin uskaltaudun lurauttamaan parit taustat hienon hienoille miehille.

Kaikki tuntuu helpolta, kevyeltä ja ihanalta. Kauhulla ootan sitä kun karma on taas bitch ja lennän korkeuksistani jonnekin syvimpiin kaivoihin. Mut en jaksa hidastaa. En vielä. En nyt. Postileima kankkuun ja aurinkoon.