Kesäloma lähti niin vauhdikkaasti käyntiin että mä vähän niinkun putosin kyydistä, no okei en oikeesti.
Nyt on ajokortin lisäks oma kaara, pikkuinen punainen Nissan Micra. Ihan kelpo peli, ja baanatkin on otettu jo kunnialla haltuun. Neljäsataa kilometriä takana ja monet kerrat olen jo sammuttanut sen liikennevaloihin. Kytkin on vaikee. Tänää osoitin rakkauttani pesemällä sitä kaks tuntia. Ei se ollutkaan niin ruskee, vaan ihan hiton likainen. Nyt voin käyttää nokkapeltiä peilinä. Jee.
En oo enää niin yksin, tulevaisuus näyttää hyvältä, paremmalta. Tai sitten ei. Vaikeeta arvioida kuinka vaikeesti tavoiteltavan olen nyt saanut kiikareihin. Luultaasti liian iso suupala haukattavaks (
Lisäks oon aloittanut työt tuetulla palveluasumisosastolla tossa terveyskeskuksessa.
Kaiken tän keskellä voin vaan todeta, kaikki pitäis olla hyvin, siis miks mä en oo vieläkään onnellinen?
Hei hei mutsi, miks mä en osaa nauttia tästä?
Mun todellakin pitäis osata arvostaa tätä kun kaikki menee taas niin sulavasti, mut sen sijaan mä oon vaan ahdistunut, ärtynyt ja kiukuttelen koko ajan pienistä asioista. Life's good, but I'm not happy.
Radiosta kaupunkilapsia, kesäfiilis.
"Kuori niin pirun kova, mut sisin häpee vaan vikojaan."
Tiivistää tän kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti