Sä et oo kukaan, enkä mäkään oo täällä.

Löllösunnuntai.

Mä ihan oikeesti ihmettelen kui väärinymmärretty syksy on.

Kaikki noi värit, se miten sade huuhtoo kaiken pahan pois...

Mä kärsin varmaan kevät-, kesä. ja talvimasennuksesta, koska täl hetkellä mulla on parempi olo kun vuoteen.

Must alkaa tuntuu et elämä voittaa mus sittenkin ja täl kertaa nautin yksinäisyydestä.

On vaan niin jees lukee tai kuunnella musiikkia ja nukkuu. Eteenki nukkuu.

Torstaina olin kaverin kanssa ajelemassa ja vähän mietittiin kaikkee.

Esimerkiks sitä, et mitä jos autokolarit on väärinymmärrettyjä nekin.

Entä jos ne autot haluu vaa läheisyyttä kun niiden pitää pitää se kauhee turvaväli aina ihmisiin. Mieti nyt jos iteki et sais koskee kehenkää, vaan sun pitäis pitää turvaväli.

Sit me mietittii et mitä jos hirvet kulkeeki laumassa, mut ne yksilöt jotka joutuu autotielle, onki vaan oikeesti tunnustelijoita tai jotain kiusattuja jotka on heitetty pois laumasta. Ihan vaan ajatuksena.

JA sit me kateltiin tähtiä ja kelattiin kui pienestä se on kii, ettei me pudota avaruuteen. Mä myös kelasin sitä, kuinka outoo on kattoo johonkin niin loputtomaan ja isoon asiaan, joka näyttää niin pieneltä.

Me mietittiin myös paljon muitaki asioita, mut ne onki toinen tarina.