Nobody sees - Nobody knows. We are a secret - can't be exposed.

Äiti sanoi nälkäkurki. Minä katsoin ulos ikkunasta, piha-aidan vieressä hiipivää kissaa.
Oli helpompaa pistää silmät ja korvat kiinni, kuin ottaa kiinni siitä mitä äiti sanoi.
Oli helpompaa katsoa kissan vaanivan kesän ensimmäisiä hyönteisiä, kuin tarttua härkää sarvista.

Miten kaikki mun lähelläni aistii mun virheeni, kaikki muut paitsi minä itse?!
Eilinen ajotunti päättyi taas kyyneliin. Kuka itkee ajotunnin jälkeen? Minä.
Autokoulun opettaja ryhtyi psykologiksi ja totesi mun virheiden johtuvan siitä, etten anna itseni tehdä niitä.
Sitten kun teen, mulla menee hermot siihen yhteen virheeseen, jonka jälkeen voidaan laittaa se ykkönen vaikkapa siihen virheiden lukumäärien eteen. Hienosti.

Oon aina ollut tälläinen, mutta nyt alkaa palaa hermo. Onko aina pakko olla niin helvetin perfektionisti?
Olis helpompaa, jos en tavoittelisi aina täydellisyyttä.
Kaiken pitää aina viimeisen päälle täydellistä, tosin harvoin se itseasiassa sitä on.
Jos jollain on jotain keinoja miten tyydytään kakkoslaatuun, anna kuule tulla vinkkiä niin maan perkeleesti, koska en enää jaksa:

- Nyppiä mattoa käsin.
- Hoitaa omia ja muidenkin hommia, eli rohmuta kaikki työt.
- Ylisuorittaa kaikkea mahdollista.
- Pyrkiä olemaan aina se parhain, viisain, kaunein, hoikin, täydellisin, kiinnostavin, hauskin, omalaatuisin (koska fakta on se, etten voi olla kaikkea.)

Yms.

Ihmettelin pitkään miksi mun ihmissuhteet ei kestä ja miksi usein jään yksin. Tajusin, että vaadin niin itseltäni kuin läheisiltäni paljon. Joskus niin paljon, että yritän muuttaa läheisiäni olemaan jotain muuta mitä ne on.... Vähän niinkuin mun itsenikin kohdalla.
Olis kiva tietää millainen mä oikeasti olen, millainen on aito Siiri, koska en oo vissiin itsekään koskaan nähnyt sitä oikeasti.

Ikusesti muistan sen, kun isä sanoi mulle joskus aikoja sitten:
"Sä olet korvaamaton vasta sitten, kun veteen jää kuoppa sun kosketuksestasi."
Mä taidan viimeinkin tajuta mitä se tarkoittaa...