"Sano kyllä taikka ei,
Joko haluat tai sä katoat.
Mua armahda nyt älä leiki mun tunteilla."
Mikä siinä on niin vaikeeta tajuta, etten ole lelu. Oikeesti.
Tunnustan, että pelkään vähän kaikkea. Pelkään ukkosta, vaikka se onkin niin hiton kaunista. Pelkään isoja koiria, korkeita paikkoja, onnettomuuksia, ampiaisia, pimeää silloin kun masentaa ja ahdistaa tai kun oon katsonut yksin liian järkyttävän kauhuleffan. Pelkään tulevaisuutta ja pelkään muistoja menneisyydestä. Pelkään kontrollin menettämistä, petetyksi tulemista, rakastumista. Pelkään kuolemista, pelkään kipua. Pelkään menettämistä ja yksin jäämistä. Pelkään että jos paljastan itsestäni kaiken jollekin, se ihminen jättää mut samantien yksin. Mä tykkään kasvattaa ympärilleni kuoren, jonka toiselle puolelle en oo koskaan päästänyt ketään. Oon päästänyt monia kyllä lähelle, mutta musta tuntuisi kauhealta jos joku ihminen tuntisi mut TÄYSIN. Tietäisi kaikki mun virheet, kaikki mun pelot ja tietäisi jokaikisen tiedonmurusen mun menneisyydestäni.
Mut mitä siitä, kaikki me pelätään jotain. Mut se ei ollut se pointti. Tällä hetkellä mä pelkään kaikkein eniten sitä, että päästäisin jonkun mun sydämeen. En halua olla yksin, mutta oon saanut niin monta kertaa nenilleni, että heittäytyminen tuntuu todella vaikealta.
Mä pelkään sanoja. Mä pelkään, että joku sanoo mulle "en haluu sua."
Mä pelkään, etten mä kelpaa kenellekään, edes itselleni.
Mut samalla mä pelkään että kelpaisinkin. Että joku välittäisikin musta. Että joku rakastaisi mua. Rakastaisi sitä kaikkea, mitä itsessäni vihaan. Osoittaisi, etten mä ole niin vastenmielinen, osoittaisi että mun pitäisi alkaa pitämään itsestäni. Rakastaisi mua niin, että itsekin alkaisin pitämään itsestäni ja heittäytyisinkin ihanaan suhteeseen, jossa kumpakin antaisi itsestään kaiken. Mua pelottaa, että elämässä voisikin olla jotain tosi ihanaa.
En mä tiedä. Kuulostaa tyhmältä, enkä oo varma tajuaako joku tästä jotain ...
Pelännyt niinkuin sun sanoja pelkään.
Mutten mä voi sinun sydäntä kääntää."
voin sanoa, että mä tajusin. sun kirjotus oli ku oisin lukenu omia ajatuksiani. niin se kai menee et jos ei kelpaa itelleen niin ei kelpaa muille tai niin mä oon sen ajatellut. toisaalta pitää vaan koittaa hyväksyä se mitä on ja ottaa riskejä. aina voi sattua. jos joku poika tai joku tyttö on sulle paha rakkaudessa ja sitten sua sattuu sydämeen niin ihan hyvin sä voit huomenna ruokaa laittaessa heilauttaa sitä veistä niin, että se kirjaimellisesti osuu sua sydämeen ja ne molemmat sattuu. ruuanlaittokin on siis riskejä täynnä ja niin on tää koko elämä. välillä pitää uskaltaa uskaltaa. vaikka mä en ainakaan uskalla aina, mutta joskus ja toisinaan. onhan se ihan kiva vähän jännitääkin.
VastaaPoistaOot niin oikeessa. Ja mä päätin uskaltaa antaa mennä, me eletään vaan kerran ja jännitys tekee elämästä paljon mielenkiintoisempaa. Tulee olemaan tylsää ellei uskalla tehdä mitään ja poistuu mukavuusalueeltaan.
Poista