Kii pidän, unelmat siipinä selässä. Perässä tulee oppitunti vikas erässä.

Tossa noi ekat rannekorut. Nyt niit on jo aivan liikaa.

Mun juhannus:

Perjantaina serkkupoikien keikalle ja sit sen jälkee illal niiden kans yhtii randompirskeisiin.

Lauantain happyface koska lapsuuden Kotkakaveri tulee ekaa kertaa katsastaa koskin huudit.

Oivoi, elämä kateissa.

Mut mä hymyilen sitkeesti.

Ehkä tää hymy tästä tarttuu oikeesti.

Sateenropinaa,

vasten mun ikkunaa.

Ja mun mieli painuu,

takaisin mietteisiin.

Kuviin sinisiin,

talvi-illoista.

Mansikkahilloista,

ja mummon letuista.

Viime kesästä,

koetuista,

ajoista.

Sateenropinaa,

vasten mun ikkunaa.

Ja mä muistan sut.

Mä muistan sut taas.

En vaihtais sekuntiakaan.

Kävin viime viikolla hyvällä ystävälläni Roosalla ja käytiin sitten vähän kuvailemassa sekä Roosan studiossa että vähän lukiota vastapäätä olevalla pellolla  :)

Mä en oikein jaksais mitään. Tekis vaan mieli nukkuu koko ajan tai itkee tai kääriytyy äidin kainaloon sohvalle taitaitaitaii.

Siks mä tänään söinkin puol kiloo Hollantilaisia mansikoita ja ostin kuudellakympillä helmiä ym. ja väkersin yötä myöten rannekoruja. Niistä kuvaa myöhemmin.

En tiiä mitä pitäis ajatella mistään.

No ehkä tää tästä kun saan jultetua kavereiden kanssa ja mulla on koht toi viikon pitunen KESÄLOMAKIN.

Onneks lenkki ja musiikki rentouttaa. Huomenna lupasin jutella lisää Roosan kanssa.

Must tuntuu et mul on jotenki maailmankaikkeuden parhaimmat kaverit :3

Huh. Nyt meen heiluttaa ahterii ja tanssii Love is wickediä väkertää lisää rannekoruja.

Naamoja.

Musta sit tulee mainosmalli vissiin.
Se tosin maksaa vähän mut mä päätin et oon liian pitkään tehny asioita niin että muut ois onnellisia.
Nyt on mun vuoro.
En oo kovinkaan onnellinen (ainakaan pitkiä aikoja, ehkä pari päivää kerrallaan) ja oon kyllästyny siihen, et mun pitäis olla se joka tekee muiden mieliks. Oon lisäks korviani myöten kyllästynyt välittämään muiden tunteista niin että mun pitää itse jäädä jostain paitsi.
Kaiken lisäks haluisin alkaa näyttelee. Iskä ja äiti ja puol sukuu (sekä ne tyypit siellä studiolla) sano et musta tulis loistava näyttelijä. Sen jälkeen kun se lätkästiin mun naaman eteen, tajusin et se on se mitä haluun tehdä.
Ei mun tarvi luopuu kaikesta, että voisin olla onnellinen. Tää ei kyl liittyny mihinkään mut en mä tiedä.
Runoistakaan en enää tiedä, tuntuu ettei pää riitä niihin enää tai ne ei enää riitä mulle. Kirjoitan niitä silti, mut ne alkaa tuntuu jotenkin vierailta, vaikeilta.
En tajuu mitä mun päässä liikkuu just nyt, luulin et kesäloma ois ratkaissu kaiken mut taidan vaan olla enemmän solmussa.
Perkele.


Te sanoitte sanat mun unelmista,
näitte sisään silmistä ja sielusta.
Luitte ajatukseni, unelmani, pelkoni,
tunsitte minut paremmin,
arvasitte tunteeni.
Ja kun sanoitte sananne minulle,
tahtoni kirkastui, valastui.
Ymmärsin etten tunne itseäni,
niin kuin te tunnette minut.




Käärin sydämeni mustaan samettiin,
ja silmälasien linssit,
vaihdoin yönmustaan lasiin.
Sieluni piilotin lasiseen pulloon,
jonka tuuli heitti ulottuviltani pois.
Peilit käänsin ympäri,
ettei minun tarvitsisi katsoa,
silmieni kiillon sammumista,
yön tähtien katoamista,
yksi kerrallaan.




Olen täällä,
mutten kuitenkaan.
Silmät kiinni pimeässä,
piilossa katseilta,
pitää varoa.
Ettei kukaan avaa lukittua oveani,
jonka takana,
oottaa salaisuuksien kanava,
ratkaisun laivaa.




Missä olet,
minä olen täällä.
Missä?
Näkyvillä,
mut kaukana,
niin kaukana.
Ettet erota,
minua kuvasta,
kaukaisesta horisontista.




Kesälomamasennus.

Lempipaikka.

Mun lempipaikka meidän kotona on saunan lisäks olohuoneen matto
Sillä on kiva makoilla ja varsinkin jumpata.
Se on sellanen pitkäkarvanen vaalee matto.
Mut kodin ulkopuolella mun lempipaikkoja on mm. koulun cafe, linja-autot, junat, länsisatama, oikeestaan koko Helsinki, Tallinna, sovituskopit, lentokentät ja lentokoneet, uima-altaat ja Forssan vesihelmen aaltoallas.
Lisäks mä rakastan olla meidän mökillä, vaikka kylpyhuone siellä onkin (hajusta päätellen) aivan homeessa ja tuntuu et se lattia pettää alta ja vihaan sitä vessaa. Suihkusta tulee vettä huonolla paineella, kesäisin sieltä loppuu vesi ellei sada, ja sitä kaivon vettä ei voi juoda koska se on niin rautasta. Saunakin on liian pieni ja kiuas AIVAN liian ärjy. Tykkään siellä siitä, että tiedän sillä talolla olevan yli 100 vuotta historiaa. Muuten se talo on vaan aikansa elänyt. Siellä tehtiin täysremontti 18-20 vuotta sitten ja se talo on eläny niin paljon että ne tapetitkin putoo seiniltä ja yhdestä takasta (niitä on neljä) hormi murtu joskus (tosin se korjattiin).
Siin talossa parasta on vaaleensininen laitalattia ja hiljaisuus. Mahtava fiilis mennä kesäyönä ulos istumaan ja kuuntelemaan sitä maaseudun hiljaisuutta. Ei mitään. Missään. Joskus pari lepakkoo lentää ulos savupiipusta mut muuten. Sit se  mahtava pelto siinä hiekkatien toisella puolella. Siin pihassa on ihanat ne aitat ja aittojen takana tajuttomasti OMAA metsää jossa ollaan pienenä leikitty ties mitä leikkejä isoveljen kanssa.. Joskus pienenä nukuttiin aina aitoissa kesällä ja niissä oli tosi mukavaa. Nykyään nekin alkaa olemaan vähän vaarallisia.
Isovanhemmilla (eikä kyllä meilläkään) oo varaa korjata sitä mökkiä. Luultavasti se myydään pois tai puretaan kymmenen vuoden päästä.
Sääli sinällään, koska mä pienenä sanoin äidille että mä muutan sinne isona. Niin ajattelinkin, mut en haluu asuu kasassa lautoja. Se talo vaan on niin kaunis. Ehkä jos mä voitan lotossa, voin sit korjata sen.

Keltainen puutalo,
keskellä äärettömyyttä,
hiljaisuutta.
Kesäyötä,
joka ei liiku,
lepakkojen mukana.
Vaan seisoo paikallaan.
Valkoisissa risti-ikkunoissa pelargoniat,
tavoittelevat kärpäspaperia,
lattian narina karkoittaa väpättävät nenänpäät.
Takassa tuli,
lämmittää talon sydäntä.
Ja me kääriydymme makuuhuoneen narisevaan sänkyyn,
ja kuuntelemme äänetöntä huminaa.



Kämmenesi ympäri,
minun maailmani,
satenkaaren värit,
parempi pää.
Aarre ja rikkaudet.
Uudet arvet,
lupaukset.
Kimmeltävä taivas ja pari puuta,
kämmenesi ympäri,
ei mahdu enää mitään muuta.

Mun mieles mä elän sut uudestaan.

Tää biisi on silkkaa täydellisyyttä. Voin kuunnella tätä koko päivän kyllästymättä.

Perjantai alkaa lähtestymään uhkaavasti (samalla myös koekuvaus Helsingissä) ja mua pelottaa.

Mielessäni ne heittää mut pihalle sieltä koska en oo sitä mitä ne etsii.

Alunperinhän mä olin menossa sinne kokemuksesta, mut tää alkaa kääntymään siihen et oon tosissani.

Mut mitä jos, on just se kysymys mitä mun mieles pyörii.

Mitä jos, mitä jos.

Niin käy, kun ei luota itseensä.

Jos ootte nähny mun itseluottamusta, voitte lähettää sen mun sähköpostiin

siirimau@hotmail.com.

Oon etsiny sitä.

Hymyilet salaa,

ja annat rakkauden palaa,

poltat sen viimeiseen liekkiin.

Hymyilet salaa,

ja se muhun uskoa valaa,

siitä että olisit vielä mun.

Olet pirullinen hymynkaare,

jossain kaukana minusta.

Olet mieletön tarujen aarre,

joka kertoo jumalaisesta ilosta.