May it be.

Tulee lapsuus mielee.

Tahdo enemmän vapautta,
suloisia satuja,
ja onnellisia loppuja.
Suoraan vuoteeseen,
kasettisoittimen kasetteja,
niissä jossa laulaa Tina Turner,
sydänsurujen lopusta.

Miksi lunta kohti,
kun kesäkin on,
niin lumeton,
lämmin ja hellä,
kuin kissan askeleet,
kasvoillasi,
unessasi.
Valveunta vain.

Elämää,
onnee,
ironiaa.
Sarkasmia,
kelluntaa.
Piruetti,
tuplavoltti turvalleen.
Hunajaa kasvoilleen.
Armoton lihaskimppu lampaan vaatteissa.

Mies kuin katu,
kulmikas ja hankala.
Seisoo suorassa,
päästään mutkalla.
Polttaa savukkeen,
puhaltaa savukiekurat kadun korkeimmasta savupiipusta,
ja hyräilee satua,
hampaidensa lomasta.

Nainen on sisältä magneetti,
hän on sisältä harha.
Nainen on sisältä musta,
kaunis,
pehmeä,
ja rikki.

Seiso laiska laine,
älä taivu tahdosta.
Keinu laiska laine,
aidosta onnesta.
Laula laiska laine,
suurista sanoista.
Hymyile laiska laine,
vastoinkäymisten lopusta.

Äiti naura näin kauan,
näin kauan kun itken,
makeanveden helmiä.
Teen niistä koruja käsiisi,
korvanlehdille.
Koristelen pukusi,
ja ihanan naurusi!

Tyttö on harha,
hän on herkkä,
hän on varjo,
hän on luonto,
uni ja toivo.
Tyttö on kylmä,
kuohut ja myöhäisuutiset.
Hän on olut ja maailma,
seinien takana.

Anteeksi?
Käykö kateeksi,
ruususateeksi,
vääräksi huoneeksi,
uudeksi luoteeksi.
Laskuvesi vesilasissa,
tekohampaat lattialla.

Meidän loppu,
on kirjoitettu mustalla musteella,
vanhalle pergamentille,
väärälle argumentille.
Meidän loppu,
kuin viikonloppu,
viimeinen sunnuntai kalenterissa,
josta päivämäärät katsovat punaista kuuta,
joka hehkuu katonrajassa.

Valitse loppu näistä,
saako se helistä, hymistä?
Sydänsuruja ehkäistä?
Onnesta henkäistä?
Uusilla puolilla häikäistä?
Ukkosta jylistä?
Petturit häpäistä?

Ihana nähdä,
vaikka ystävä on rikki,
hajalla,
vankina pullopostissa.
Kelluu aalloilla atlantin,
heiluu rinnoilla implantin,
lähellä sydämesi ääntä,
sykettä.

Melkein valkoinen tahto,
on vaalea vale,
valon tanssi sateenkaaressa.
Kyyneleet merenneidon poskilla.
Ikuinen perjantai,
jonka jälkeen maanantai,
tahtoo lapsensa takaisin.

Miksi saari on musta,
ja sillä on epätoivon jalusta?
Sen värit ovat surun kimpusta,
ja suru on sen perusta.
Saat tunteesi sen sotkusta,
ja musta on myös sen sisusta.
Sen pitää nousta,
samalla kun kuu,
tanssii taivaan savusta.

Rohkea sielu vastaan kylmä totuus,
kylmyyden aallonpituus,
tunteidesi saituus,
ja rohkeuden uutuus.
Missä kohtuus,
missä sielun noituus?

Ikuinen loppu,
on aikuinen,
pysyvä ja jäävä,
kestävä,
ehdoton.
Ikuinen loppu mun kuistilla,
rappurallin alla,
syksyn lehtien kanssa.

Huomen on hieno harha,
ja se on niin varma,
ettet voi sanoa sille ei,
eikä se ole okei.
Huominen tulee,
halusit tai et,
vaik kuin vastustelet.


Niitä päiviä varten, kun oikeesti tahtoo kirjottaa, mut pää antaa vaan tyhjää paperii,
mulla on magneettisanoja. Sit kaappaan siit rasiast pari sanaa ja siitä se sitten lähtee.
Ei oo mitää välii et sopiiks se sanat ees yhteen, mut jompikumpi antaa jonku idean.
Tää oli nyt niin päin et otin kuvia, sit ku selasin kuvia sain jokaisesta kuvasta jonku kivan runon päähäni.
Näin se pakotettuna tapahtuu.