Kaikki mikä menee ylös, tulee myös alas. Joka ikinen kerta. Mut miks sä et muista sitä? Miks joka kerta sä luulet että kaikki on taas ikuisesti paremmin, kun se ei ole. Kaikki tuntuu paremmalta aina hetkittäin, mut joka kerta sä meet takasin alas. Miks joka kerta, ihan joka kerta, luulet että kaikki muuttuis lopullisesti paremmaks?
Mä en tiedä oonko mä tyhmä vai eikö mulla vaan oo onnee. Kaikki tuntuu jotenkin väärältä, kaikki ahdistaa, kaikki tuntuu kuristavan mut kasaan. Välillä tuntuu et oon tosi iso, jotenkin aikuismaisempi. Sit tulee kuitenkin se tunne etten oo mitään, oon lapsi, enkä haluukkaan olla iso. Mua pelottaa taas.
Pimee pelottaa. Pelottaa, kun en nää mitä mun ympärillä on. En tiedä muuttuuks se, onks se siinä vielä.
Mut sit kun saan valot päälle, kaikki on paremmin. Ainakin hetken. Sitku nään esineiden varjot tiedän varmasti et oon olemassa. Mut sitku nään oman itseni varjon niin mua ahdistaa enemmän kun pimeessä. Kun mä tiedän että oon oikeesti olemassa. En tiedä mikä pelko tää on. Elämisen pelko? Eteenpäin liikkumisen pelko? Kasvamisen pelko?
Nyt mä tyydyn esittämään onnellista. En haluu kertoo et oon oikeesti ihan rikki ja hajalla. Ihan lapsi ja ihan sekaisin.
Kuka paikkais yhden rikkinäisen sydämen? Se, kenen haluisin mun korjaavan mun sydämen ei tiedä sitä - vielä. Pitäis uskaltaa sanoo mut se on niin vaikeeta. Vaikeeta, kun pelkää pettyvänsä.
Mä en tiedä oonko mä tyhmä vai eikö mulla vaan oo onnee. Kaikki tuntuu jotenkin väärältä, kaikki ahdistaa, kaikki tuntuu kuristavan mut kasaan. Välillä tuntuu et oon tosi iso, jotenkin aikuismaisempi. Sit tulee kuitenkin se tunne etten oo mitään, oon lapsi, enkä haluukkaan olla iso. Mua pelottaa taas.
Pimee pelottaa. Pelottaa, kun en nää mitä mun ympärillä on. En tiedä muuttuuks se, onks se siinä vielä.
Mut sit kun saan valot päälle, kaikki on paremmin. Ainakin hetken. Sitku nään esineiden varjot tiedän varmasti et oon olemassa. Mut sitku nään oman itseni varjon niin mua ahdistaa enemmän kun pimeessä. Kun mä tiedän että oon oikeesti olemassa. En tiedä mikä pelko tää on. Elämisen pelko? Eteenpäin liikkumisen pelko? Kasvamisen pelko?
Nyt mä tyydyn esittämään onnellista. En haluu kertoo et oon oikeesti ihan rikki ja hajalla. Ihan lapsi ja ihan sekaisin.
Kuka paikkais yhden rikkinäisen sydämen? Se, kenen haluisin mun korjaavan mun sydämen ei tiedä sitä - vielä. Pitäis uskaltaa sanoo mut se on niin vaikeeta. Vaikeeta, kun pelkää pettyvänsä.
Voi sua Siiri :( Mut älä nyt luovuta kun oot tullu niin pitkän matkan jo! Kyllä se kaikki vielä hyväks muuttuu.
VastaaPoistasä oot kirjottanu mun ajatukset tähän postaukseen. mä mietin tänään koulusta kotiin kävellessä kyyneleet melkein poskilla, et kuka korjaa mun sydämen ja et oon niin pieni, niin pieni-iina, vaikka mun pitäis olla jo niin iso ja vaikka oonkin välillä, niin oon vaan tämmönen. mikskä tää muuttuis ja miten se muuttuis ja kuka mut korjais?
VastaaPoistaliima. osta kaupasta liimaa.
Miten me osataankin kirjoittaa toistemme ajatuksia? Miten ihmeessä joku voi olla noin samalla aaltopituudella. Mun on joskus pakko nähdä sut oikeesti, pakko nähdä onko tää totta.
Poistapitää nähdä! en uskonu, että tälläsiä ihmisiä enää paljon mun kohdalle osuu, mutta sä osaat aina yllättää - positiivisesti! :-) ♥
Poista