Kaikki alko siitä kun me päätettiin kaverin kanssa pelata huojuvaa tornia.
Mut sit siitä tulikin valokuvausta.
Mä tajusin et huojuva torni kuvaa oikeesti tosi hyvin elämää tai ainakin jotain vaihetta siitä.
Sulle annetaan palasia, joista sun pitää rakentaa oma tornis. Sulle annetaan niitä tietty määrä, ei yhtään sitä enempää tai vähempää. Mut koska me ollaan ahneita ja me halutaan edetä elämässämme, me halutaan koko ajan korkeempi siitä meidän tornista. Mut jotta me päästäis korkeelle, meidän pitää ottaa palasia pois sieltä pohjalta ja siirtää tornin huipulle. Yleensä niitä paloja, jotka ei muka tue sen tornin, eli elämän, rakennetta.
Mut jos sä et osaa koota sun elämääs oikein (sulle ei riitä mikään tai otat liikaa pois jostain kohtaa), jossain vaiheessa tornista tulee liian heikko ja koko torni kaatuu.
Tornis, tai ehkä tässä tapauksessa elämäs, kestävyyteen sä voit vaikuttaa sillä, miten sä sen alunperin kokoat, mitä sä siltä vaadit, miten sä sitä muutat ja mihin sä tyydyt.
Menee kovin syvälliseks, mut idea tässä oli se, et mä en todellakaan osaa koota omaa torniani oikein.
Mä en osaa vaatia siltä vähempää koska haluun pilvenpiirtäjän.
Mä en osaa koota sitä oikein, että siitä tulis kestävä.
Mä en osaa oppia niistä kerroista kun se kaatuu ja mä joudun kokoamaan sen uudestaan.
Helppoo sanoo et opi virheistäs, kun et osaa etsii niitä.
Ps.... ei mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti