We can't stop and we won't stop.

Mä oon oman elämäni keittiömestari. Teen ruokaa rakkaudella ja laitan aina liikaa suolaa.
Elämään rakastunut kokki ei aina osaa varoa sormiaan. Välillä veitsi käy omassa lihassa.
Välillä veitsi on muutakin kuin ase.
Välillä laastarit ei auta ja on pakko liimata itsensä kasaan.
Mozarella, basilika ja tomaatti on pettämätön combo. Valkosipulia ei voi olla liikaa. Pesto sopii kaikkeen.
Tälläinen kokki mä oon. Tälläinen tyttö mä oon.
Ei kertonut tämä tarina musta, mikä kertoisi? Mikä olisi oikea resepti? Ilman virheitä, ilman tahroja?
Kokatessa roiskuu, jokainen kokkaa omalla tavallaan.
Eiks se päde kaikkeen? Tätä elämääkin voi kokata omalla tavallaan, korostaa niitä vivahteita mitä haluaa, lisätä niitä mausteita siihen, mistä itse pitää?
Kaikki me pidetään eri asioista, eikö se siis kerro siitä, että jokainen elää elämäänsä omalla tavallaan?
En mä tiedä, tää kokkauspostaus katosi ikkunasta naapurin pihalle jo ennen kuin se syntyi tähän.
Liesi liian kovalla ja mun ajatukset sulaa pannulle.