Valtakuntani mun

Ennen pinkkii, valkosta ja kukkia.

Tyttömäistä, kivaa, hassua.

Nyt harmaata, ruskeeta, hopeista.

Rauhallista, tyyntä, aikuismaista.

Ikeassa paloi mukavasti rahaa, mutta nyt tää näyttää siltä miltä pitääkin.

Olinpahan ainakin tukemassa Suomen talouden elpymistä.

Mun synttärit on neljän päivän päästä enkä tänävuonna aio juhlia niitä mitenkään. En halua juhlia, en halua vieraita. En ymmärrä mikä on pielessä: oon ennen aina alottanut synttäreiden suunnitelun jo helmikuussa ja tiedän tasan tarkkaan mitä haluun lahjaksi. Nyt en oo osannut vastata. Mulla on jo kaikkea.

Mä en odota kyseistä päivää mitenkään innolla, ei se liikuta mua vaikka menis ohi vain.

Oon vähän peloissani tässä samalla, koska haluaisin olla innoissani.

Tänä vuonna oon synttärit turussa, pääsykokeissa. En mä niitä pääsykokeita pelkää, kai.

Huoh.

PS. TÄSSÄ ILMOITTAUTUU UUSI YLIOPPILAS. Kun mä viime keväänä päätin sittenkin valmistua kolmessa vuodessa ja tiivistää yli 20 kurssia puoleen vuoteen, en tiennyt yhtään kuinka raskasta siitä tulisi.

Mut nyt se on siinä. Tietysti toi pieni kuningasidea näkyy arvosanoissakin, mutta oon vaan niin tajuttoman ylpeä itsestäni juuri nyt etten osaa olla pettynyt arvosanoista. Ihan sama, niitä voi korottaa joskus.

Mutta niin: mä en taipunut. Mä en luovuttanut.

En ainoastaan valmistunut lukiosta, vaan samalla paranin syömishäiriöstä. 

En voi kuvailla sitä tunnetta, kun rehtori soittaa puoli yhdeksältä, onnittelee valmistumisesta ja pyytää pitämään uuden ylioppilaan puheen lakkiasjuhlassa. Se on jotain niin mieletöntä, sitä mistä oon haaveillut ekasta kokemastani ylioppilasjuhlasta lähtien. Itkin onnesta. Mä oikeasti itkin onnesta.