Lempivälähdyksiä.

Mulla on omat lempikuvani, joita kutsun lempivälähdyksiksi. Muistan niitä katsomalla tosi hyvin kyseisen hetken onnellisen tunnelman.

Tästä päivästä pitäis ottaa kans joku loistava kuva. Pääsen sittenkin abiristeilylle, ja tuntuu et mä halkeen onnesta.
Mitä mä oon tehnyt ansaitakseni näin paljon hyviä asioita kerralla?
Mä en osaa ees puhua. Pakko vaan henkäistä syvään ja todeta, et johan oli aika.

Ehkä kyllä on sellainen pieni pelko siitä että asiat on liian hyvin. Niin hyvin, että tää lähtee kohta hanskasta ja menetän jonkun kontrollin mun elämästä.
Mut tätä elämä on, tasapainon etsimistä. Vaikka yritän olla ottamatta paineita siitä, miten hyvin asiat on...mä otan niitä silti.
En jotenkin pysty olemaan tyytyväinen just siihen tilanteeseen, missä oon.
Aina on pakko kaivaa joku asia, mistä hermoilla.

Mut ei huomenna. Huomenna mä painan lukion taa ja juhlin ábiuttani ihan täysillä!

Welcome to the inner workings of my mind.

Mä rakastan ranskaa. Rakastan sitä miltä se kuulostaa, miten kaikki saa vaikuttamaan tosi hienolta.
Toikin teksti vaan selittää millainen mun huoneeni on.
Rakastan myös kukkia. Vaaleanpunaisia tai puhtaanvalkoisia kukkakimppuja, ja vaan siksi että ne näyttää kivalta. Ihminen on pinnallinen olento. Me tapetaan toisia estetiikan tähden. Tosin, se syy ei olisi kauhean pätevä oikeudessa. Kai.
Rakastan myös valokuvaamista sinällään. Rakastan tunnelmien, hetkien ja muistojen vangitsemista.

Mä rakastan tällä hetkellä melkein kaikkea. Ensimmäiset kirjoitukset on ohi, olo on seesteinen ja aivot on muusia. Ehkä se näkyy, ehkä ei.

Nyt mä en voisi rakastaa tätä maailmaa yhtään enempää, paitsi jos painuisin lakanoiden väliin ja sulkisin silmäni. Voisin kellua huomiseen ja valmistautua illan treffeihin. Ehkä ehkä ehkä. Ehkä mä ryhdyn tuumasta toimeen.

Hyvää viikonloppua ♥

Can you lie next to her and give her your heart?

Viimeaikoina itkeminen onnesta klassista kuunnellen ja  takkatulen ääressä on ollut tosi lähellä.

Mä oon normaali, ootko sä?

En oo aikoihin ollut näin onnellinen, näin hyväksytty. Saan vihdoinkin olla se, kuka oikeesti oon.

Saan viimein riisuu kaikki mun naamiot ja näyttää todelliset tunteeni.

Kukaan ei tuomitse, eikä ole tainnut tuomitakkaan.

Ja mitä väliä? Mä lähden näistä piireistä kuitenkin.

Mua odottaa uusi elämä, uudet ihmiset, uudet kuviot. Kaikki se Turussa.

Micra valmiiks ja baanalle.

Must ei oo myöskään koskaan tuntunu näin vahvasti et kaikki oikeesti järjestyy.

Tuntuu niin oudolta, miten oon voinut pari kuukautta sitten olla aivan pohjalla,

aivan elämänhaluton.

Oon onnellinen tästä muutoksesta, se tapahtu vähän niinkun vaivihkaa huomaamatta. Mut nyt kun katsoo taaksepäin, ero menneeseen on suuri. 

Tää on siirappia, mut antaa olla, välillä näin.

PS. Tää on ollut hyvä päivä. Mulle on soitettu jo kahdesta eri paikasta ja kutsuttu työhaastatteluun.
Life's so good.

Vain yksi näkee mun lävitse, vain yksi pitää kii.

OLEN PALANNUT!

"Outside there's a bird and it is singing.
And outside of my window, there's a life.
I feel like someone's talking to my spirit.
They tell me that there's reasons to survive."
John Arthur - Get down

Mä oon takas. Mun taukoni syynä on ollut kiire, mutta nyt lukion kurssit on kasassa ja aikaa on enemmän kuin laki sallii. Opiskelun vastapainoksi on hyvä ottaa paluu blogiarkeen. Ja mikä olisikaan parempi tapa harjoitella äidinkielen kirjoituksia varten, kuin kirjoittaa PALJON.

Mun taukoni aikana on tapahtunut niiiiin paljon. Oon juonut paljon tequilaa, käynyt risteilemässä, nauttinut elämästä, juonut paljon teetä, paljon kahvia, juossut ulkona, tanssinut lumisateessa, juhlinut joulua, katsellut raketteja, tehnyt tyhmiä juttuja, riidellyt, ihastunut, saanut vastakaikua vihdoinkin mun tunteilleni ihmiseltä joka arvostaa ja välittää musta aidosti, varmistunut mun tulevaisuudesta, tehnyt suunnitelmia, laulanut paljon ja nähnyt elämästä puolia, joita en ennen tiennyt olevankaan. En osannut nähdä niitä, koska mun silmilläni oli väärät lasit, elämään kyllästyneen ihmisen lasit. Mut mun ihanat ystäväni ovat saaneet ne lasit pois mun silmiltä.
Ja mitä tärkeintä, mä oon taas vahva. Mä oon kasvanut, päästänyt irti kaikesta paskasta ja pystynyt muuttamaan itseäni. Tämä on new ja improved Siiri.
Tuhat kertaa onnellisempi, rakastettu ja itsevarma.
Mä nautin elämästä, jokaisesta aamusta, illasta, jokaisesta teekupista ja lumihiutaleesta.

"And I know, no matter how much colder.
Or how much I carry on my shoulders,
As long as I'm standing, I'll be closer.
Cause it ain't over, 'til it's over."
James Arthur - Get Down

Mä elän jatkuvan muutoksen alla ja haluan purkaa tänne mun tunteita.
Pistän elämäni lopullisesti kuntoon.
Alkaen rakkauselämästä, päättyen rahatilanteeseen.
Kaikki järjestyy ja mä tiedän sen.

---

Pidetään nyt hauskaa, 
hypätään elämän junaan.
 Mennään kohti tuntematonta ilman pelkoa.
Leikitään lapsia,
otetaan vastuuta.
Kaikkea kohtuudella.
Katsotaan muumeja,
opitaan elämästä uusia puolia.. 
Tehdään virheitä.
Jaetaan salaisuudet,
puoliksi.

Täältä tulee sade,
täältä tulee aurinko.
Täältä tulee tuuli ja myrsky.
Mutta usko itseesi,
vaikka kaikkeen et pysty.
Sillä jokaisen myrskyn jälkeen,
paistaa aina aurinko.
Tuuli tyyntyy,
ja koittaa uusi alku.






Ihanaa olla takas.
Pusuja,
Sirppa.

Me juotiin sun viinat, vietiin Anniinat, Tiinat ja auton hanskalokerosta pikaliimat.

Musta alkaa tuntua että kaikki jätkät muuttuu kusipäiks ku ne tapaa mut. Että kun ne tutustuu muhun vähän paremmin, niiden ainoaks tehtäväks tulee satuttaa mua ihan vitusti. Melkein tekis mieli paeta lepakkolaaksoon mut ehkä mä en ihan vielä luovuta.
Kato mun silmiin, eti niistä hymyä.
Kerro mulle et ne hymyilee vaikka ne ei vieläkään tee niin.
Oon vähän eksyksissä. Enkä oikein enää tiedä miten täältä pääsee pois (tai miten tänne edes päädyin).
Mut olit sä valmis tai et, täältä mä silti tuun. Ja etin sut.

Let yourself be beautiful.

Magneettisanoja kun omani ei riitä, ei löydy, ei tule.

Syksy ja tunteet sopii yhteen.

Ne on niinku toi ruska, ne tulee ja menee, ne kestää hetken, mut jos säästät niistä muistoja, sä et koskaan unohda niitä.

En mä tiedä. Syksy on saa mut sekaisin.

Pidän tosta sateesta ja pimeydestä.

 

Asiat on suhteellisen hyvin. Nyt oon valmis siirtymään eteenpäin.

Paluu arkeen.

Anteeksi hiljaiselo.
Oon yrittänyt monta kertaa kirjoittaa tänne jotain, mutta tuntuu aina ettei oo ollut mitään sanottavaa. Mitä kauemmaksi oon lykännyt seuraavaa kirjoitusta, sitä vaikeammalta kirjoittaminen on tuntunut.
Kirjoitukset ja elämä on pitänyt mut poissa, mutta nyt yritän taas palata kirjoittamisen pariin.

Pidän stressistä, pieni määrä sitä saa mut toimimaan paremmin kuin normaalisti, mutta tää nykyinen stressin määrä tappaa mut ihan just. En jaksa, en pysty enää käsittelemään mitään. Kaiken minkä aloitan, jätän jollain tavalla kesken enkä pysty keskittymään mihinkään. Yöllä en nuku, vaan heräilen ja pelkään että nukun herätykseni yli (jopa viikonloppuisin) ja sit maailma putoaa mun niskaan.
En saa henkeä, mun rintaa ahdistaa, mua pelottaa etten pärjää.
Mua pelottaa etten pärjää kirjoituksissa ja joudun pidentämään lukio-ohjelmaa.
Musta tuntui aiemmin että kaikki mun ystävät ja läheiset on kadonneet ja hukassa, mutta eilen tajusin että se olen minä joka on hukassa ja kadonnut. Enkä tiedä mitä tekisin, koska en löydä itseäni.
Mä vaan riudun ja oon päivä päivältä enemmän kusessa. Yksinkertaisesti mun kaikki voimat on jo ihan loppu.
En saa hetkeäkään rauhaa, koko ajan tulee lisää juttuja mitä pitäis tehdä, mutta joihin ei riitä energia.
En osaa vieläkään sanoa ei.