I just want you to know who I am.

 Mä haluun vaan laulaa. Laulaa ja tehdä ihmiset onnelliseks. Laulaa ja saada ihmisille aikaan kylmänväreitä. Saada ne itkemään ja haukkomaan henkee. Saada ne tuntee jotain. Saada ne tuntemaan sen, mitä mä tunnen kun saan laulaa. Sen valtavan tunteen, jolla en osaa antaa nimee. Mut se on kaikkee, kaikkee täs elämässä. Se tunne ON tää elämä. Se on tää elämä ja kaikki sen puolet. Se tunne on aito ja se on totta. Haluun et säkin saat tuntee sen.

Äiti kerto, että mun kastetilaisuudessa mä huusin täyttä kurkkua koko ajan. Kastetilaisuus piti keskeyttää neljä kertaa ennen kun se pappi sai kastettua mut. Se pappi sano tilaisuuden päätteeks että "Tosta tytöstä tulee laulaja." Ja nyt mä laulan. Laulan bändissä, laulan studiossa, laulan tunneilla, laulan lenkillä, käytävillä, ulkona, autossa, suihkussa, saunassa, unissani, koneella, kun itken, kun oon onnellinen, kun mua ärsyttää, kun mua väsyttää ja kun en jaksais mitään. Mä laulan, koska se on ainoo asia, johon oikeesti uskon itsessäni. Se, että mä osaan laulaa on ainoo asia josta oon ylpee. Mä alotin laulamisen jo mun kastetilaisuudesta, 10 vuotiaana menin kuoroon ja sit sen jälkeen luulin ettei musta tuu enää laulajaa tai etten mä voi tehdä mitään siihen suuntaankaan. Mut mun eka psykiatri sano mulle kun täytin 15 ja jouduin vaihtamaan hoitopaikkaa, että "Susta tulee jotain suurta. Susta kuullaan vielä. Älä ikinä unohda mitä sä olet ja mitä haluat, niin pääset vielä pitkälle." Eksä kuuli kerran kun lauloin webissä ja se kehu sitä tosi paljon. Eron jälkeen se sano et mee Idolsiin. En halunnu, mut menin serkkujen studiolle. Sen jälkeen tää kaikki on lähteny kiihtymään ja mua alkaa vähän jännittää mihin tää kaikki päätyy.

Mä aion toteuttaa nää kummatkin sanat. Mä todellakin aion toteuttaa ne ja taistelen vaikka verissä päin että saan toteutettua ne.

Tiedän, etten haluu olla mitään tavallista. Haluun olla jotain isompaa. En tiedä vielä mitä se käytännössä tarkottaa mutta, se ei haittaa. Tää elämä näyttää sen mulle vielä.

Kuulostaa varmaan suuruudenhulluudelta, mutta ainakin tunnustan olevani sellainen jo nyt. Haluun olla jotain.

En haluu lukion jälkeen tehdä mitään normaalia kuten lähtee opiskelemaan konttorirotaks. Mä haluun ensin matkustaa ja elää. Sitten mä haluan mennä opiskelemaan teatterikorkeakouluun tai Sibeliusakatemiaan.

Tää kaikki koska tää päivä oli täydellisyys ja koska äiti haikaili tänään menneitä ja sano, että kun olin 7 vuotias olin kirkkaalla äänellä ilmoittanut että musta tulee isona oopperalaulaja. 

Aika näyttää....