Liikkuvat valot.

Eilen meinas mennä kaikki tää minkä eteen oon taistellu _ikuisuuden viemäristä alas. Se oli vaan yks henkilö, yks puolihaamu menneistä, joka ei ees oo MITENKÄÄN olennainen osa mun muistoja. Mut se vaan tuli sanomaan omalla tavallaan moi. Silti, mun mieleen palas kaikki siitä toisesta ihmisestä, josta tää puolihaamu mua muistutti. Jokainen muisto, jokainen sana, jokainen loukkaus, jokainen suudelma, jokainen vitsi ja nauru, jokainen yö, jokainen hiljainen hetki, erään ihmisen tuoksu, sen ääni ja sen silmät, miltä tuntu kun se sano et se rakastaa mua, miltä tuntu kun se sano ettei se rakasta mua enää, miltä tuntu puhuu sen kanssa puhelimessa, saada yllättäviä ja ylisöpöjä tekstiviestejä, miltä tuntu paljastaa sille kaikki itestäni, ja miltä tuntu kun se ei pelästynyt sitä, miltä musta tuntui kun se petti jokaikisen lupauksen yksi kerrallaan. Miltä musta tuntui kun se ihminen katos ja jäljelle jäi vaan kasa tuhkaa. Miltä tuntu nähdä se toisen kanssa.
Must tuntu et mä elin nää kaks vuotta kokonaan uudestaan. Kaks pitkää ja tuskaista ja kauheeta vuotta.
Ja mä koin sellasta tuskaa, jota en haluu enää ikinä kokee.
Mut se tarkottais, etten sais rakastuu enää ikinä. En tiedä haluunko rakastuu. Silloin en huomaa kuinka pahasti mua kusetetaan ja silloin muhun sattuu. Miks mä rakastun aina niin täysillä? Miks mä oon aina se joka rakastaa enemmän? Miks?

Se yks unelmien prinssi paljastukin sisältä noidaks.
Onhan se ulkoa kaunis mut sisältä se on vielä liian lapsi.
Odottakoot siellä puun alla tätä omenaa, koska tää omena etsii toisen.
En jaksa juosta enää bussin perässä joka ei tajua että sen perässä juostaan.
Ja sit kun se tajuaa, se hämmentyy ja lisää vauhtia ennenku se pysähtyy vaan potkaistaakseen mua naamaan.

Mut...
Mä en tiedä kenet oon nyt tavannut.
Se on jotain uutta. Jotain outoo.
Jotain sellasta, jota en muistanut että vois olla olemassa.
Tää on jännää.
Tää on ku oisin taas menneissä, mut kuitekin oon tässä hetkessä ja tää ei oo koskaan ollutkaan sitä mitä joskus koin.
En tiedä saako kukaan kiinni musta nyt, mutta mä en ees tiedä haluunko.
Haluun vaan juosta lumisateeseen, laulaa ja pyörii katse kohti taivasta.
Sit mä laulaisin niin kauan että mun päätä huimais ja pyydystäisin pari lumihiutaletta.
Ed Sheeran lohduttaa mua nyt ja sanoo valaa muhun uskoo, että mäkin löydän vielä jonkun joka ei haluu vaan rikkoa mua, vaan haluu musta enemmänkin kuin vaan "sen yhen".