...oon paskonu puhelimeni (miten voi yhdestä halkeamasta mennä mykäksi puolet näytöstä?) ja siirtynyt lumian käyttäjäks (kiitti isi♥). ...
...oon käyny roadtrippailemssa etelässä...
...syöny maailman parasta kalakeittoa...
...katsonut mustavalkoisia leffoja (The Diary of Anne Frank)...
...ottanut aivan liikaa selfieitä...
...ja käynyt klipsimässä kampaajaopiskelija-pikkuserkun osaavissa käsissä etuhiuksia.
Woop. Koskakohan sitä jaksais sitä tätä ja vähän totakin.
Nyt ois vaan sellanen fiilis et menis makaa sängylle ja nukkuis seuraavaan päivään.
Mut sen sijaan en tee mitään ja kuuntelen U2:sta.
Yritin tänään opiskella, mut sekin meni vähän piparkakuiks.
Oih opiskelumotivaatio, voi sinä helvetin motivaatio.
Where'd you go? I miss you so,
Seems like it's been forever that you've been gone.
Woop. Koskakohan sitä jaksais sitä tätä ja vähän totakin.
Nyt ois vaan sellanen fiilis et menis makaa sängylle ja nukkuis seuraavaan päivään.
Mut sen sijaan en tee mitään ja kuuntelen U2:sta.
Yritin tänään opiskella, mut sekin meni vähän piparkakuiks.
Oih opiskelumotivaatio, voi sinä helvetin motivaatio.
Where'd you go? I miss you so,
Seems like it's been forever that you've been gone.
ja sitärataa.
En vaan saa mun päätä tän kaiken ajankulun ympärille. Tän viikon jälkee enää yks kokonainen viikko ja sit mun pitäis näyttää kaikki taidot, jotka oon lukion aikana hankkinu. Mihin tää aika katoaa? Onks jossain joku vanha säilykepurkki, jossa lukee kellastuneen maalarinteipin päällä koukeroisella käsialalla "Menneisyys". Jossain se lymyää ja kukaan ei enää oikeesti löydä sitä.
Mä en ihan oikeesti tajua aikaa. Miten sitä voi olla. Miten se voi kokoajan mennä eteenpäin. Sehän on niin abstraktia, ihmisen keksimää.
Me stressataan jostain, jota ei oikeesti oo minkään muun lain mukaan olemassa. Ainoat todisteet sen olemassaolosta tulee olemaan rypyt kasvoilla ja valokuvat. Mut mulla ei oo ryppyjä vielä. Mulla ei oo mitään kauniita valokuvia jostain valovuosien päästä. Äidillä on, mutta ei se tarkoita et mä olisin mennyt eteenpäin. Mitä jos mä ilmestyinkin tänne vasta? Mitä jos tää onkin se filminauha, joka menee sun silmien ohi kun sä oot kuolemassa? Mitä mä sit teen näillä mun haaveilla, unelmilla ja toiveilla?
Mä en jaksa enää stressata. Tiedän että kaikki järjestyy. Tiedän et valmistun, tiedän et saan asunnon Turusta, tiedän et pääsen opiskelee johonkin. Tiedän että mä oon onnellinen, itsenäinen ja pärjään.
Joten mitä hittoa mä vielä stressaan? Sitäkö, että en tiedä onko aikaa olemassa - että olenko mä olemassa?
No just nii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti