Mä en välitä.

Pari julkasematonta kuvaa.

Mä löysin uuden takin.

Se on tosin äidin ja 10 vuotta vanha, mut se on silti siisti.

Se on sellane punanen anorakki, mut kun sen saa kiristettyä vyötäröltä ja helmasta, ni siit tulee ihan jees.

Niija se on Fjällrävenin.

Lisäks mummi lupautu lahjottaa mulle yhden nahkalaukun kunhan ehdin Kotkan suunnalle.

Perjantai 13 oli tosiaan perjantai 13, sillä mun koululaukku hajos kun kävelin bussipysäkille. Se vaan mätkähti vesilammikkoon ihan yhtäkkii.

Kiitos siitä perjantai, se oli mun lempilaukkuni.

Mun wilma rupee näyttää yhtä värikkäältä ku ilotalo.

Tai en mä kyl tiedä kui värikäs ilotalo on?

Oon vaa nähnyt tän kylän nuhjusen yökerhon ikkunat.

Sekin lähti pois.

Täs kyläs ei oo mitään.

Vanhoi ihmisii, palvelutaloja, sairaala, tulee tänne sittari ja subway.

On tääl lukio ja ammattikoulu, sekä ammattikorkee.

On tääl jäähalli, uimahalli, laskettelukeskus, elokuvateatteri ja kirjasto.

Mut silti, tääl ei oo mitään.

Linja-autoasemaki on ehkä nuhjusin ikinä.

Ennemmin näkisin siel narkkareit ja juoppoja. Niinku näänki.

Vaihtaisin tän kylän heti pois, jos voisin.

Mut mul on lukio kesken, ja mun kaverit on täällä.

Valkeakoski, mä vihaan sua.

Tulevaisuudensuunnitelmat,

utopisia haituvapilviä.

Jossain kaukaisuudessa,

tulevien vuosien kalentereiden välilehdille piirtyneitä,

hahmotelmia.

Jotka odottavat vuoroaan,

täytettäväksi.

Vaiko lentävätkö ne tuhkana tuuleen.

Oma kuvani,

vanhasta peilistä,

kultakehyksin,

kirjanmerkein.

Järven jäällä,

talviyönä,

kuutamon valossa,

autiotalossa,

vangitsin lumienkelin.