Can you lie next to her and give her your heart?

Viimeaikoina itkeminen onnesta klassista kuunnellen ja  takkatulen ääressä on ollut tosi lähellä.

Mä oon normaali, ootko sä?

En oo aikoihin ollut näin onnellinen, näin hyväksytty. Saan vihdoinkin olla se, kuka oikeesti oon.

Saan viimein riisuu kaikki mun naamiot ja näyttää todelliset tunteeni.

Kukaan ei tuomitse, eikä ole tainnut tuomitakkaan.

Ja mitä väliä? Mä lähden näistä piireistä kuitenkin.

Mua odottaa uusi elämä, uudet ihmiset, uudet kuviot. Kaikki se Turussa.

Micra valmiiks ja baanalle.

Must ei oo myöskään koskaan tuntunu näin vahvasti et kaikki oikeesti järjestyy.

Tuntuu niin oudolta, miten oon voinut pari kuukautta sitten olla aivan pohjalla,

aivan elämänhaluton.

Oon onnellinen tästä muutoksesta, se tapahtu vähän niinkun vaivihkaa huomaamatta. Mut nyt kun katsoo taaksepäin, ero menneeseen on suuri. 

Tää on siirappia, mut antaa olla, välillä näin.

PS. Tää on ollut hyvä päivä. Mulle on soitettu jo kahdesta eri paikasta ja kutsuttu työhaastatteluun.
Life's so good.