Kotkansiivet selässäni.

Biiseissä mun tän hetkiset fiilikset.

Tos mun tuleva leima :) Don't let me go vasempaan ranteeseen ja It's not the end oikeeseen.

Kiitos Simple Plan loistavasta biisistä ja erityisesti kiitos Karo tästä vahinkosuunnittelusta♥

Sit haluun lisäks ison, värikkään höyhenen mun jalkapöytään ja sen ihmeen loputtomuuden tai jatkuvuuden symbolin tai sen niskaan sivuun tai tohon korvan taakse sillee siististi taakse.

Mä taisin häätää sut luotani,
vahingossa,
haluamattani.
Tai sitten vain tahallani.
Mutta huomaamatta,
eräänä aamuna,
olit kadonnut.
Ja sydämessäni,
oli tilallasi vain suuri,
ammottava aukko.


Vaik mä raapisin auki ranteeni,
sun myrkkys kiehuis siltikin,
mun veressäni.
Polttaisi suonet kiinni,
saisi toivomaan kuolemaa.
Veri valuis maahan solkenaan,
mut en silti kuitenkaan,
saisi tunteitani katoomaan.


Kotkan siivet selässäin,
mä liidän kaiken yllä näin.
Yllä maan,
vaik oonkin poikanen.
Yllä kaiken,
sen,
mitä on olla onnellinen.


Kotkan poikii,
pesässään.
Nostaa päätä,
äännähtää.
Kotkan poikii,
lapsii kaupungin,
meren ja kallioiden,
asfaltin.
Lapsi kaupungin,
vaik muuta oletin.


Must on alkanu tuntuu, et mun kaikki ongelmat johtuu siitä,
etten viihdy tässä kaupungista jossa asun. Nää ihmiset ja muutenkin en koskaan tän 10 vuoden aikana oo heränny täällä sillee "jee rakastan tätä kaupunkia."
Must myös tuntuu etten tiiä mitä haluun, joka on varmaankin totta.

Ammatinvalintatesti heitti mulle tänään pankin konttorijohtajaa, myymäläpäällikköö, laivan purseria, upseeria, mallia, elokuvatuottajaa, yrittäjää ja palopäällikköö.
Ja niitä lukiessani mietin et mitä niille opettajille ja taidelaulajille kävi.
Niist ei ollu enää jälkeekään.
Mut toisaalt oon parhaimmillani myydessäni jäätelöö (kolmatta kesää koskin torilla) ja silloin kun saan johtaa jotain.
En mä tiedä. Ehk mä lukion jälkeen palaan juurilleni Kotkaan ja rupeen kauppaopiston naiseks.
Onneks on aikaa.
Toistaseks.
Vitut tästä, must tulee strippari ja sit mä kasvatan kanoja ja laamoja Pyhtäällä.