Pidäthän mun kuumemittarista kii.

Vastalause niit täydellisiä kasvoja vastaan, joita on jokaikises lehdes.

Mun kasvot on geometrisesti täysin eriparia.

Mun nenä on vino, koska lapsuudenkaveri, yks Leo, veti turpaan. Mun kasvot on eri muotoset eri puolilta. Mun silmät on eri tasossa. Mun suu on aivan epämuodustunu (jos verrataan naistenlehtiin) ja sit vikana noi kulmakarvat on täysin eri muotoset (tässä kuvassa, ja nostan toista mutta silti). Lopuks viel hiukset on eri tuuheuslaatuu eri puolilta. Lisäks vasen puoli kihartuu paremmin ku oikee.

Joten ei, niitä täydellisiä kasvoja ei löydy ainakaan multa.

Tuubitoppi saa näyttämään alastomalta.

Pitäis varmaan hävetä mut en kykene.

  

Mä vaan halusin näyttää,

et mä välitin.

Hymyilin,

ymmärsin,

tyhjensin

kyyneleiden ämpärin.

Hätäilin,

koska älysin,

että välitin

liikaa.

Mut silti yritin,

antaa sulle täyden kellon aikaa.

Oranssinpunaista kynsilakkaa.

Kynsiin sitä,

ja kipu lakkaa,

tai ainakin laimenee,

ja lievitty.

Elämä avartuu,

ja selkiytyy.

Laitan käteni peiliin,

ja pullotan kyyneleeni pulloon.

Katson minua,

siipieni lasta.

Leijailen lentoon.

Peilin vanki,

pieni surujen lapsi.

Pieni kivi Saharassa,

elon erämaassa,

loputtomassa.

Olet käytäntö

x=y.

Funktio ilman ratkaisua,

pilvi ilman varjoa.

x+y=z

Teoriaa,

utopiaa,

avaraa,

viileää tuulta.